Main Content:
Kosmetiikan testaaminen eläinkokein päättyi EU:n alueella 11.3.2009, suurelta osin European Coalition to End Animal Experiments (ECEAE) -järjestön kahden vuosikymmenen mittaisen kampanjoinnin ansiosta. Eläinsuojeluliitto Animalian on ECEAE:n jäsen.
Eläimillä testatun kosmetiikan myyntikielto EU:n alueella on kuitenkin vaarassa. Siirtymäajalla eli maaliskuuhun 2013 asti EU:n alueella saa yhä myydä kosmetiikkatuotteita, jotka on testattu kolmella erikseen sallitulla eläinkokeella EU:n ulkopuolella. Siirtymäajan tarkoituksena oli antaa aikaa eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen ja validoimiseen.
Euroopan Komission virkamiehet pohtivatkin parhaillaan, ehtivätkö eläinkokeille vaihtoehtoiset menetelmät valmiiksi vuoden 2013 maaliskuun määräaikaan mennessä. Tieteellinen raportti suosittelee myyntikiellon täytäntöönpanon siirtämistä - joissain tapauksissa jopa kymmenellä vuodella.
Jos myyntikielto siirtyy jopa kymmenellä vuodella, joutuvat sen aikana tuhannet kanit, marsut, hiiret ja rotat kärsimään kosmetiikan eläinkokeissa.
Allekirjoita vetoomuksemme ja sano EI kosmetiikan julmille eläinkokeille EU:ssa!
ECEAE:n mielestä tieteellinen raportti on liian varovainen ja järjestö uskookin, että vaihtoehtoiset menetelmät tulevat olemaan valmiita vuoden 2013 maaliskuuhun mennessä. Tätäkin enemmän järjestö uskoo - kuten myös suurin osa EU:n kansalaisista - että viivästystä ei voi pitää eettisesti hyväksyttävänä. Eläinkokeiden tekeminen kosmetiikan vuoksi on yksinkertaisesti väärin.
Uskomme myös, että myyntikiellon täytäntöönpanon viivästyminen kolmen yhä sallitun testin suhteen ei nopeuta vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä ja hyväksymistä. Pikemminkin täytäntöönpanon määräaika on nopeuttanut uusien vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä, säästäen näin tuhansien eläimien hengen maailmanlaajuisesti.
Pahamaineisille kanien iho- ja silmätesteille on nyt validoituja vaihtoehtoisia menetelmiä, osin painostuksemme ansiosta. Lisää vaihtoehtoisia menetelmiä ollaan hyväksymässä. Vaihtoehtoisten menetelmien kehittäminen ja validoiminen kestää yrityksillä ja viranomaisilla pidempään ilman tiukkaa määräaikaa, jolloin tuhansien eläinten käyttäminen julmiin ja tarpeettomiin testeihin jatkuu sellaisten tuotteiden vuoksi, joita jo myydään Euroopassa.
Kosmetiikkateollisuus lobbaa ankarasti varmistaakseen vuoden 2013 määräajan siirtämisen mahdollisimman pitkälle. Animalia yhdessä ECEAE:n kanssa taistelee, jotta siirtymäaikaa ei jatkettaisi. Tarvitsemme siihen kuitenkin apuasi. Allekirjoita vetoomus ja sano EI kosmetiikan julmille eläinkokeille Euroopassa.